Matti Korhonen Mitä sinä sanot

Koulukiusaaminen aina jatkuu

Kesä ja kärpäset meni, syksy ja koulukiusaaminen tuli. Toisille mukavaa jälleennäkemistä koulunkäymisen ja opiskelun parissa, toisille sama asia taas painajaismaisten pitkien päivien kestämistä. Kiusaaminen on taas mukana valloillaan kaikissa kouluissa ja luokissa. Miksi näin, siihen ei tunnu löytyvän vastausta.

Merkittävä työpaikalla tapahtunut kiusaamistapaus, josta hovioikeus antoi tuomion kiusatun hyväksi vuonna 2015, oli Hilkka Ahteen kiusaaminen Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitossa. Tässä kiusaamisessa hän joutui varmasti tosi koville. Vahvana henkilönä tunnettu Hilkka Ahde murtui televisiossakin. Jos näin käy työpaikalla, jossa esimiesten tehtävänä on saada työntekijät puhaltamaan yhteen hiileen työpaikan hyväksi eikä taistelemaan toistensa kanssa, niin millaiseen kurimukseen lapsi joutuukaan koulussa tultuaan kiusatuksi. Useinkaan hänelle ei tule mitään apua tai huomiota ennenkuin lapsen vanhemmat puuttuvat asiaan.

On sanottu, että sellainen koulu millainen on koulun rehtori. Rehtorista riippuu niin paljon miten koulussa toimitaan kiusaamistilanteissa. Huonon rehtorin paras puolustus on väittää, ettei tässä koulussa ole kiusaamista. Opettajat sitä vastoin sanovat, että kiusaamista kyllä on. Suurin loukkaus vanhempia kohtaan on, kun kevätjuhlassa rehtori puheessaan töksäyttää, ettei tässä koulussa ole kiusaamista, vaikka koko vuosi olisi mennyt kiusaamisen käsittelyssä.

Koulukiusaamista on tutkittu paljon. Eräs merkittävimmistä tutkijoista on professori Christina Salmivalli. Hänen mukaansa luokan kaikki oppilaat ovat osallisina kiusaamisessa. Luokan jokaisella oppilailla on aina jokin kiusaamiseen liittyvä rooli esim. pääkiusaaja, apurit, sivustakatsojat. On myös niitä, jotka haluavat puolustaa kiusattua. Tämä vaatii rohkeutta ja oikeudentuntoa, vaarana on nimittäin itse joutua kiusatuksi. Pelkureimmat oppilaat menevätkin siten pääkiusaajan apureiksi ja myötävaikuttajiksi. Kiusaajien luettelosta puuttuu vielä opettajan rooli, jääkö hän liian usein sivustakatsojaksi, kun ei osaa eikä uskalla toimia oikein. Kouluissa on paljon muitakin aikuisia: terveydenhoitajia, lääkäreitä, kouluavustajia, psykologeja ja paljon muuta henkilökuntaa. Kaikki varmasti kokeneita ammattilaisia. Ehkä kuitenkin väsyneitä ja turhautuneita työhönsä, kun kiusaamista katsotaan sormien lävitse.

Tutkimuksissa on eritelty niitä tekijöitä, joiden vuoksi joku oppilas valikoituu kiusatuksi. Syitä voi olla ulkonäköön, vaatetukseen, ujouteen, älykkyyteen ja moneen muuhun henkilökohtaiseen ominaisuuteen liittyviä ominaisuuksia. Erityisesti viime aikoina on tuotu esille oppilaan sosiaalisten taitojen vaikutus tulla kiusatuksi. Myös kiusaajien vaikutteista on tutkittua tietoa, joissa ymmärtäväisesti käsitellään kiusaajia.

Kun edellisen kappaleen lukee, saa helposti käsityksen, että kiusaaminen onkin sallittua ja syyllinen onkin kiusattu itse. Tähän tapaan julkisuudessa käsitellään kiusaamista liian usein. Sama toistuu myös tietysti kouluissa ja luokissa, ja vanhemien tapaamisissa, joissa käsitellään kiusaamista. Onkin yleisesti tiedossa, että vanhempainkokouksista puuttuvat juuri ne vanhemmat, joiden olisi hyvä olla siellä. Opettajien tulisi muisttaa, että Ghristina Salmivallin mukaan kiusatuiksi joutuvat oppilaat ovat usein myös opettajien lapsia.

Jos olet kiinnostunut kiusaajan henkilökuvasta niin osuvan kuvauksen on tehnyt psykologian lisensiaatti Vesa Nevalainen. Hänen ploginsa on luettavissa Psykologiliiton sivulla.

http://www.psyli.fi/ajankohtaista/blogi/vesa_nevalaisen_blogi?1079_a=comments&1079_m=1293

Älykkyyden mittauksissa on älyn todettu jakautuneen Gaussin käyrän mukaisesti populaatiossa. Näin on paljolti muitenkin ihmisen sekä henkisten että fyysisten ominaisuuksien jakautumisen laita.

Käyrän mukaisesti molemmilla laidoilla on vähemmän osumia. Juuri nämä käyrän jommalla kummalla laidalla olevan ominaisuuden omaavat oppilaat ovat useimmiten niitä kiusattuja. Ei kuitenkaan voi olla niin että enemmistö kiusaa vähemmistöä. Vaikka kuinka haluttaisiin demokratiaa niin tässä ei voi porukka päättää. Opettajan tulee huolehtia tästä.

Kiusaaminen kohdistuu usein niihin oppilaisiin, jotka ovat joiltaan ominaisuuksiltaan huomattavasti parempia kuin joku toinen oppilas. Äly tietysti on sellainen ominaisuus. Erään Suomen parhaan lukion rehtori on sanonut vanhempainillassa, että lähes kaikilla tässä lukiossa olevilla oppilailla on kiusatun oppilaan taustaa edellisissä koulupaikoissaan. Kiusaaminen alkaa varsinaisesti kymmenennestä ikävuodesta ylöspäin. Tällöin lapsen kehityksessä ja ympäristössä tapahtuu paljon. Vastakkainen sukupuoli alkaa kiinnostaa ja tappiolle jäänti jonkin vastakkaisen sukupuolen edustajan huomiosta verrattuna jonkun toisen saamaan huomioon aiheuttaa kaunaa. Samoin tässä iässä aletaan antaa opintomenestyksestä numeroarvioita. Myös urheiluseurat alkavat erotella jyviä akanoista. Tässä vaiheessa lapsille alkaa valjeta mitä yhteiskunta vaatii heiltä nyt ja tulevaisuudessa.

Tämä aiheuttaa paineita niille odotuksille, joita vanhemmat asettavat lapselleen, ja niille liian suurille luuloille, joita lapsi itse tai lapsen vanhemmat ovat ehkä elätelleet mielessään. Kun lapsi ei sitten osaa muutakaan, hän alkaa kostaa muille. Jokainen kokenut opettaja näkee hyvin varhaisessa vaiheessa millaisen tulevaisuuden kukin oppilas itselleen petaa. Myös me tämän lukijat tiedämme omasta kokemuksestamme miten monille ja minkäkin tyyppisille kouluaikaisille kavereille on käynyt.

Kun kiusaaminen on päässyt pahaksi, keinoksi pelastaa tilnne koulun kannalta on siirtää kiusattu oppilas toiseen koulluun. Vaikkapa siirto olisikin onnistunut ratkaisu, niin se antaa väärän signaalin kiusaaville pikkugangstereille. Oikeudenmukaisempi ratkaisu on tietysti etsiä muu opiskelupaikka kiusaajien päähäirikölle.

 

Opettaja on eräs maailman tärkeimmistä ammateista. Siksi onkin erittäin tärkeää, että opettajiksi valikoituisivat sellaiset henkilöt, jotka osaisivat ja haluaisivat toimia nuorison parissa kannustavasti.

Opettajakoulutusta annetaan monissa eri koulutuspaikoissa. Valintakriteeritkin opetukseen pääsemiseksi ovat alati keskustelun kohteena. Ei riitä, että hakijasta tuntuu, että hänestä tulisi oppilaitensa rakastama ja arvostama opettaja ja toiseksi, että hänellä on hyvät arvosanat omissa päästötodistuksissaan. Opettajalla tulisi olla ainakin karismaa ja sen mukanaan tuomaa arvovaltaa. Hyvällä opettajalla on tietenkin silmät selässään. Kun luokassa tapahtuu jotain, opettaja ei voi puolustautua sanomalla, etten minä nähnyt. Opettajat kehittyvät työnsä myötä, siksi olisikin tärkeää, että rehtorit kussakin koulussa antaisivat sopivan luokan aloitteleville opettajille eikä vaikeaa, jolloin luokassa on kyllä älämölö. Suuri puute kouluissa on myös miesopettajien vähäisyys.

Opettajan työ ei kohdistu pelkästään oppilaisiin. Myös vanhemmat tarvitsevat oman osansa. Esimerkiksi, kun vanhemmat lähettävät sähköpostia keskellä yötä, opettaja saa huutia, ellei ole vastannut viestiin aamulla ennen kuutta. Pahimpia vanhempia ovat lakiasioita opiskelleet henkilöt, jotka uhkailevat opettajia ja muitakin vanhempia oikeustoimilla ties millä perusteilla.

Opetusalan Ammattijärjestön puheenjohtaja Olli Luukkainen on esittänyt tänä kesänä, että jokaisen opettajan tulisi saada lisäkoulutusta joka vuosi. Tämä on aiheellinen tavoite; opettajat joutuvat nopealla tahdilla opettamaan uusia asioita, joihin he eivät ole vielä itsekään ehtineet tutustua riittävästi.

 

Eräs ravintola-alalla hovimestarina työskentelevä rouva kertoi, että eräänä iltana hän pyysi portieriä poistamaan ravitsemusliikkeestä kaksi sinne juuri saapunutta naista. Työn tehtyään portieri oli palannut tiedustelemaan, mitä poistetut naiset olivat tehneet. Hovimestari kertoi vastanneensa, että he kusivat hänen laukkuunsa yläasteella. Tämän hovimestarin lapset ovat nyt jäseniä karateseurassa. Kuten on sanottu kiusaaminen ei vanhene koskaan. Meillä ja muualla maailmalla tapahtuneet joukkoampumistapaukset ovat herättäneet viranomaiset ottamaan kiusaamisen vakavasti. Jos aletaan ampua kostoksi summittaisesti ihmisiä, niin vaarana on, että syyttömiäkin joutuu tulilinjalle.

Opetusministeriö onkin rahoittanut ns. KiVa Koulu-hankkeen, joka on saanut paljon tunnustusta opettajien keskuudessa. Hankkeen toimenpiteiden ansiosta opettajat arvioivat kiusaamisen vähentyneen niissä kouluissa, joissa se on otettu käyttöön.

http://www.kivakoulu.fi/

Myös OAJ on kehitellyt kaikenlaisia hankkeita kiusaamiseen puuttumisen helpottamiseksi.

Onpa Eduskunnassakin asian tiimoilta esitetty lakialoitteita, joissa esim. kiusaaminen kriminalisoitaisiin.

Kuten tässäkin nähdään, jotain alkaa tapahtua vasta sen jälkeen, kun joku on ensin päässyt hengestään.

Oikeudessakin on käsitelty jälkikäteen joitain koulukiusaamistapauksia, mutta lieneekö niistä ollut mitään hyötyä kiusaamisen uhrille. Poliisikin, kuten hyvin arvata saattaa, on voimaton ja tehoton kun lapset tarvitsivat jotain apua kiusaamisen estämisessä.

Oikeusoppineet odottavat sellaista oikeudenkäyntiä, jossa kiusaamisen uhri hakisi korvauksia koulutuksen järjestäjältä ja koulutuksen järjestäjä hakisi vastaavat korvaukset oikeudessa kiusaamiseen syyllistyneiltä tai heidän vanhemmiltaan. Tästä olisi hyvä saada ennakkotapaus. Tämä uhka ehkä tulevista rahallisista korvauksista pakottaisi lasten vanhemmat katsomaan tarkemmin jälkikasvunsa perään, kun pelkällä hymistelyllä ei enää selviäisikään.

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on esittänyt, että oppilaille pyritään kehittämään oma henkilökohtainen oppimispolku. Tämä kuulostaa järkevältä, koska jos oppilaiden tasoero voi olla jopa seitsemän vuotta, niin on aiheellista luopua vanhasta ajatuksesta tasapäistävän luokkaopetuksen autuudesta.

Paljon on arvosteltu valtion butjettiesityksen koulutusmäärärahojen supistumista. Koulutukseen panostetut varat ovat kasvaneet vuosittain edellisen kymmenen vuoden aikana. Kuitenkin PISA-tutkimuksessa 15-vuotiaiden oppimistulokset eivät ole parantuneet, pikemminkin päinvastoin. Opiskelussa tahto on voimakkain voimavara, eikä sitä saa rahalla.

Eräs tänä syksynä koulutaipaleensa aloittava oppilas sanoi YLE:n uutisissa, että sopiva luokkakoko on sellainen, jossa on paljon kavereita. Siispä mitä isompi luokkakoko sitä helpommin kaikille löytyy kavereita, eikä joku kiusaaja pysty niin helposti vaikuttamaan toisiin oppilaisiin jonkun oppilaan eristämiseksi muista oppilaista.

Ohjaaja Tuukka Temonen on sanonut uusimman elokuvansa esittelyn yhteydessä MTV:n uutisissa, että juuri kiusatut ovat niitä, jotka antavat meille työmme kahdenkymmenen vuoden päästä. Entäpä, jos he saavat sellaisen kokemuksen yhteiskunnasta jo koulusta, että muuttavat muihin maihin työllistämään kilpailijamaan työväestöä ja ylläpitämään uuden maansa hyvinvointia. Moni on jo lähtenyt.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Juhani Nurminen

"Opettajakoulutusta annetaan monissa eri koulutuspaikoissa. Valintakriteeritkin opetukseen pääsemiseksi ovat alati keskustelun kohteena. Ei riitä, että hakijasta tuntuu, että hänestä tulisi oppilaitensa rakastama ja arvostama opettaja ja toiseksi, että hänellä on hyvät arvosanat omissa päästötodistuksissaan. Opettajalla tulisi olla ainakin karismaa ja sen mukanaan tuomaa arvovaltaa. Hyvällä opettajalla on tietenkin silmät selässään. Kun luokassa tapahtuu jotain, opettaja ei voi puolustautua sanomalla, etten minä nähnyt. "

Hetken ennen tuota jo ajattelin, että eräs tuntemani ihminen olisi hyvä opettaja. Mutta ei olisi - se karisma puuttuu. Jos jokaisella opettajalla sitä olisi niin ei tarvittaisi niitä niitä lainmuutoksia joita on tehty/ollaan tekemässä.

Asia on kuten sanon! Mutta vain jos sanomisen takana on tärkeä pointti: perustelut ja järki.

Käyttäjän MikkoNiska kuva
Mikko Niska

En ehtinyt kansa- ja oppikouluun, mitäs kun synnyin vasta vuonna 1970.

Mutta peruskouluun kylläkin, ja sen ala-asteelle. Syystä että olin läski, ja sen ohella myös lähes kaikessa - siinä missä, millä ja miten nokkimisjärjestys tuon ikäisten lasten keskuudessa ikään kuin vaistonvaraisesti ratkaistaan - konsanaan omilla teilläni, päädyin tietysti kohteeksi.

Selvisin kuitenkin niukemmin välittömin ja pitkäjänteisemmin vaurioin kuin moni muu, kehitin omat suojamekanismini ja eräällä tavalla olin kuin se ruohonkorsi, joka taipuu tuulessa - mutta ei katkea.

Koska minulla ei ole omia lapsia, en kovin suurella tarkkuudella tiedä mitä tämän päivän koulumaailmassa tapahtuu lasten ja varhaisnuorten osalta. Ainoat tietoni ovat kuulopuheista, uutisista ja tämänkin blogin kaltaisista tiedonjyväsistä. Lueskelen niitä siinä missä muitakin juttuja, kuten edempänä viittaan, ei vuosikymmenten takainen koulukiusaus noussut osallani mitenkään järisyttäviin mittoihin.

Koulukiusausta lienee esiintynyt yhtä kauan kuin koulujakin. Jos näiden asioiden käsittely siirtyy oikeusistuinten ratkaistavaksi, voittajina ovat vain ja ainoastaan juristit. Tämä pitäisi tiedostaa hyvissä ajoin.

Toisaalta useat vanhemman polven edustajat peräänkuuluttavat paluuta vanhoihin aikoihin, jolloin opettajia tai luokkakavereita jos lähti härnäämään tai muutoin rettelöimään, sai tarvittaessa ravakan luunapin, lankusta kopautuksen päälaelle (puutöiden opettaja), karttakepistä sormille (matemaattiset aineet) tai sen mittakaavan verbaalisen läksytyksen (historianopettaja), että korvat olivat punaiset pelkästä kuuntelusta.

Näitä kaikkia ansaitsin myös oman osuuteni. Ne olivat kaikki aivan aiheesta saatuja kurinpalautuksia.

Nykymaailman käsitykset ja opit ovat sellaisia, että nuo vanhan kansan konstit ovat vähintäänkin lainsuojattomia. Niihin ei ole siis vallitsevassa mielipideilmastossa paluuta. Mutta en voi olla täysin vastakkaista mielipidettä vanhan kansan suhteen. Kyllä se rettelöinti ja sikailu loppui lyhyeen, jos ja kun siihen puututtiin rotevasti.

(Tässä yhteydessä on syytä korostaa, että kyseessä olivat varsin harvoin sellaiset tilanteet, että fyysisiä otteita tarvittiin. Yleensä ne tapahtuivat muutaman kertaan syyslukukauden alkupuolella, siitä eteenpäin asiat pysyivät kovapäisimpiä lukuunottamatta muistissa).

Kaikkiin ihmisiin ja kaikkiin kiusaamistapauksiin ne eivät kuitenkaan auttaneet. Kouluissa tapahtui tuolloin ja tapahtuu varmasti nykyisinkin paljon sellaista, mikä ei ole välittömästi aikuisten valvovien silmien verkkokalvoilla. Ilman perustavanlaatuista karsinointia ja myös koulumatkojen systemaattista suojaamista, ei koulukiusaaminen lopu. Se on ikään kuin sisäänrakennettu ilmiö.

Koulukiusaamista on kuitenkin syytä määrätietoisesti rajoittaa.

Sanktio pitää kohdistaa viime kädessä kuitenkin syylliseen; jos lähdetään rahastamaan pikkuöykkärin vanhemmilta, tuskin saadaan mitään konkreettista aikaiseksi. Sanktio pitää jollakin ilveellä saada tuntumaan nimenomaan syyllisen nahoissa. Mutta milläs tämän teet?

Röyhkeisiin ja ensivaiheen huomautuksille korviaan lotkauttamattomiin koulukiusaamistapauksiin suosittelen (syyllisille) jo melko varhaisessa ikäryhmässä ja melko varhain tapahtumaketjun osalta, mikäli osoittautuu että puhe ei todellakaan mene perille, ns. "Military Academy" - sisäoppilaitosta. Tämä on tietysti maassamme erittäin radikaali ajatus, mutta jos kykenemme näkemään hieman avarakatseisemmin, ymmärrämme että ajatuksessa on vinha perä.

Sanktion on oltava tuntuva, ja toisaalta häirikkö on tarvittaessa konkreettisesti poistettava koulusta.

Joissakin maissa sisäoppilaitosjärjestelmää käytetään nimenomaan kurittomien sikailijoiden raiteilleen palauttamiseen tai niille opastamiseen. Systemaattinen kuri, täsmälliset aikataulut niin koulu- kuin vapaa-ajallakin ja muun muassa riittävä fyysinen harjoittelu ovat omiaan tuottamaan alkeet itsekurille, muiden ja etenkin auktoriteettien kunnioittamiselle, sekä taustalla tapahtuvan henkisen kasvuprosessin kautta myös asiaomaisen sisäoppilaan omanarvontunnolle, olkoonkin että se itää kauan, ja näkyy vasta kypsempinä ikävuosina.

Mutta tämä on tietysti täysin harhainen jo ehdotuksenakin, ja osaa sisäoppilaitosten kasvateista ei kyetä pelastamaan - tämäkin on valitettavasti näin.

Nykyajassa me uhriutamme syylliset ja pyrimme ns. "kuoliaaksiymmärtämään" heidät. Me perustamme kriisiryhmiä, kirjoitamme viestejä ja asiakirjoja, taputtelemme asioita parhain päin, luomme prosessikeskeisen "mekanismin", todelliseen asioihin puuttumista väistelläksemme.

Sen sijaan - jos todella haluamme saada jonkin otteen esimerkiksi koulukiusaamiseen - on meidän tehtävä siitä selkeästi ja systemaattisesti sanktioitu, ja opeteltava tunnistamaan ja erottelemaan puhdasverinen ilkeys niistä muista mahdollisista vaikuttimista, jotka ovat tällaisten sikailujen takana.

Sillä aivan yhtä lailla kuin on lähtökohtaisesti ilkeitä ja kurittomia pikkusikailijoita, on myös niitä joiden kokonaistilanne on aidosti traumatisoitunut - kuten kotiympäristön päihde- ja väkivaltaongelmien johdosta - joissa tapauksissa tarvitaankin aikuista, kiihkotonta ja neutraalia tilannearviota, ja konsanaan toisenlaisia jatkotoimenpiteitä.

Mutta tervettä kuria me emme nykyään enää salli tai fundamenteiltaan käsitä; ja siksi niin monet lapsistamme kärsivät. Ja niin kauan kuin toimenpiteemme rajoittuvat vain eriasteisiin konsultaatioihin, kaikenlaisiin kriisiryhmiin ja velttoon, sanktiottomaan torumiseen, tämä sairas ilmiö jatkuu ja voi hyvin lastemme keskuudessa.

Käyttäjän teemuru kuva
Teemu Ruippo

Olin yläasteella se tyyppi, jota lyötiin, mutta joka ei lyönyt takaisin. Olin se tyyppi jota nimiteltiin ja josta levitettiin perättömiä huhuja, mutta en puolustautunut mitenkään. Välitunnit vierähtivät usein kiusaajista mahdollisimman kaukana yksin seisten, laskien yhdestä sataan peräjälkeen kunnes kellot soivat.

Lukiossa vaikutti siltä, että ihmiset kypsyvät aikuistuessaan ja jättävät lapselliset asiat kuten kiusaamisen. Olin siinä oudossa harhaluulossa, että lukioikäisiä vanhemmat ihmiset ovat aina ystävällisiä, rehellisiä ja muutoinkin moraalisia olentoja.

Aikuisiällä on kuitenkin tullut selväksi, että jotkut ihmiset eivät luovu kiusaamisesta koskaan. Heille on karttunut runsaasti "ammattitaitoa" ihmisten manipuloinnissa, eristämisessä ym. teini-ikään nähden ja voivat siksi saada suunnatonta vahinkoa aikaan.

Juhani Nurminen

Itse olen pian 50v. Tunnen yhä (ja onneksi kai) ihmisiä, jotka edelleen ovat tarhatasolla - eivätkä varmaan koskaan kasva. Mutta onko se sitten heidän vikansa, että eivät ole saaneet kauhalla, vaan lusikalla?

Totta. Kirjoitan näin koska joku lukee. Ehkä joku jopa ajattelee?

Mutta: maailma muuttuu. Kehitys kehittyy. [jätän sanomatta] koska sen osaan :-)

Käyttäjän teemuru kuva
Teemu Ruippo

On tietysti "rasavillejä" aikuisia, öyhöttäviä öykkäreitä. Luulinkin ennen että kiusaaminen on aina merkki jonkinlaisesta kypsymättömyydestä.

On kuitenkin olemassa myös psykopaatteja ja sosiopaatteja, jotka ovat yhtä karismaattisia, lipeviä ja älykkäitä kuin ovat pahansuopia. Tämä ihmistyyppi havainnoi erilaisia ihmisiä selvittääkseen heidän toiveet, pelot, motiivit ym. ennen kuin päättää millaisen roolin he saavat järjestämässään marionettiesityksessä.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Blogistin kirjoitus on hyvä ja osuu monissa kohdin lähelle ongelmien ydintä. Kiitos hyvästä kirjoituksesta, joskin kaikki kirjoitukset tästä aiheesta vaikuttavat jäävän vaille hyviä ratkaisuja.

Tämä kiusaaminen on itselleni mielenkiintoinen ja henkilökohtainen aihe, koska olin itse lähes joka luokalla koulukiusattu. Kyse sinällään on hierarkiasta – usein olin se kiusatuin. Joskus jäin välitunnilla makaamaan itkien keskelle pihaa, kun koulun punkkarit potkivat punkkarisaappailla naamaan. No, kävin monissa kouluissa ja en toki aina ollut se kiusatuin, muutamaan otteeseen kiusasin itsekin heikompiani, yleensä vammaisia. Ne nyt olivat paitsi puolustuskyvyttömiä, lisäksi vajaaälyisiäkin, kuka nyt vahvempiaan kiusaisi. Kerran usutin yhtä CP-vammaista pysäyttämään tavaratalon rullaportaat, sellaista sinällään mitätöntä. Toisen kerran työntämään kaksi naulaa käsin sähköpistokkeeseen. Äh, paska vammainen ei totellut. No sellaista, "Me pojat ollaan sellaisia."

No, vaihdoin koulua useampaan otteeseen ja asema vaihteli alapään nollasta vähän parempaan, mutta sellaista se. Kokemukseni kiusaamisesta olivat valitettavan rikkaita.

No mutta varsinaiseen analyysiini. Kiusaaminen nähdäkseni vahvasti liittyy niihin kriittisimpiin elinvuosiimme, sattumoisin juuri kouluvuosiin 6-18, jolloin usein kirjaimellisesti verisessä kilpailussa rakennetaan lapsiyhteisön hierarkiaa ja sattumoisin myös persoonallisuutemme rakentuu.

Ensisijainen ulottuvuus tuossa lasten ja nuorten sosiaalisessa hierarkiassa on väkivaltakyky. Sporttiset tai muuten väkivaltapotentiaaliltaan kyvykkäät sijoittuvat siinä korkealle, me läskit nössöt pohjasakkaan. Itsekin olin suurimman osan tuota aikaa siis läski nössö, joten asema hierarkian alapäässä oli selvä. Kun liikuntatunnilla kerättiin joukkueita, olin yleensä se viimeinen toivottu. Tunsin itseni kovaksi jätkäksi jos joku toinen jäi viimeiseksi. Aika simppeliä.

Nähdäkseni kiusaaminen ei kuitenkaan liity tämän hierarkian rakentumiseen, joka tapahtuu verraten tasaväkisten voimannäyttöjen ja nahistelujen myötä. Näissä hahisteluissa voidaan vähän painia, käydä pieniä tappeluita tai ne vain ymmärretään, kun toinen pärjää urheilussa paremmin ja näyttää vahvalta. Itsekin kävin joitain tappeluja, joissa vaikka hävisin, en mitenkään tuntenut itseäni kiusatuksi, vaikka voitetuksi. Tappelu ei ole kiusaamista.

Kyse ei ole vain väkivaltahierarkiasta, vaan myös sosiaalisesta taitohierarkiasta. Siitä, miten kykenemme näyttämään hyviltä, arvokkailta tai paremmilta, kilvoitellen sanallisesti. Psykologiassa puhutaan nykyään huomiorakenteesta. Sellaista kiltimpää juttua, jossa huomiota saavat osakseen urheilulliset, väkivaltaiset, komeat, kauniit, sanavalmiit ja muut sellaiset. Sellaista, joka on sanavalmis, ei kannata kiusata ja niin edelleen.

Kiusaamista tapahtuu ehkä useammasta syystä, mutta yksi keskeinen syy on valta-aseman osoittaminen. Ei siis rakentaminen vaan osoittaminen. Sitä, että vahvempi näyttää toisille, yleisölle, että kykenee alistamaan heikkoa. Joissain tapauksissa alistaminen on yksinkertaista. Toisissa tapauksissa nämä toiset, jotka ovat eräänlainen osallistuva yleisö, tuntevat kiusaajaa kohtaan kiitollisuutta. Kiusaaja näyttää kiusatulle paikkansa.

Blogisti käsittelikin niitä ulottuvuuksia, jotka aiheuttavat kiusaamista. Lahjakkuus, äly ja muut sellaiset. On niin, että se, joka ei pärjää väkivallassa, suuntautuu johonkin muuhun. Opiskeluun, erikoistaitoihin ja niin edelleen – ehkä politiikkaan! Ihmisen asemahierarkia ei ole yksiulotteinen, keskittyen väkivaltakykyyn, vaan hyvin moniulotteinen, joissa nämä muut kyvyt usein lopulta päihittävät väkivaltakyvyn. Siksi väkivaltakyvyltään tai sosiaalisilta taidoiltaan voimakkaiden kannattaa lyödä pahimmat kilpailijat alas, lannistaa heidät, ennen kuin he saavuttavat voimansa.

Useimmat siis osallistuvat kiusaamiseen. Älykkäät tai muuten lahjakkaat ovat uhka kaikkien muiden yhteisön jäsenten asemalle, eivät vain kiusaajien. Siksi tämä tukijoiden suuri enemmistö on kiusaajille kiitollisia siitä, että he näyttävät kiusatulle paikkansa.

Seksi, parisuhteet, ne tietenkin ovat koko järjestelmää pyörittävä voima. Urosten välinen kilpailu seksistä tai parisuhteista on universaalisti kovempaa kaikilla lajeilla (Trivers). Ihmislajissa tytöt ja naiset arvostavat (hieman yksinkertaistaen) erityisesti poikia ja miehiä, jotka ovat hyvässä asemassa. Siksi joutuminen heikkoon asemaan merkitsee jäämistä ilman seksiä, joka on evoluution näkökulmasta yhtä kuin kuolema. Tunteemme ovat evolutiivisen ohjelmointimme sisäisiä tiloja, joilla tunnistamme meille tärkeitä tilanteita. Siksi poikien kiusaaminen eli heidän asemansa osoittaminen tytöille ja siitä aiheutuva yksin jääminen, tuntuu yhtä pahalta kuin kuolema. Jos kuolema ei tunnu yhtään pahemmalta kuin yksin jääminen, yhtä hyvin voi valita sen.

Been there, almost done that. Tosiasia on, että koulu ja nuoruus päättyy joskus. Ihmisen tunne-elämä on suunniteltu johonkin sellaiseen ympäristöön, jossa joudumme elämään niiden kiusaajapaskiaisten kanssa loppuelämämme. Tuossa maailmassa heistä olisi tullut pomoja, jotka saavat kaikki naiset. Ehkä alistuisimme, tai keksisimme kiertokeinon ja meistä tulisi murhaajia, tappajia tai raiskaajia, yhteisön sisällä tai sen ulkopuolisina hylkiöinä.

Nykymaailman ihmeellisyys on, että tuo yhteisö hajotetaan, lukion tai peruskoulun päättäjäispäivänä. Sen jälkeen alkaa uusi elämä, jossa kaikki säännöt ovat toisin.

Hankalaa on, että persoonallisuutemme on tuossa vaiheessa jo muodostunut, jonkin esihistoriallisen metsästäjä-keräilijä-yhteisön logiikan mukaiseksi. Nuoruuden heikoksi lyöty itsetunto jollain lailla säilyy läpi elämän, vaikka aikuisten maailmassa nousisimme minkälaiseen asemaan tahansa. Valitettavasti, arvomaailmamme usein seuraa perässä.

Kyseessä on siis helvetin vaikea ongelma, mutta yritän palata käytäntöön. Mitä sitten tehdä koulukiusaamiselle? Vaikea juttu. Tuo sosiaalinen kilpailumekanismi vaikuttaa meihin sisäänohjelmoidulta. Rangaistukset vain muuttavat ongelmaa. Lapset eivät ole tyhmiä. Vaikka lapsiryhmässä tapahtuisi kiusaamista, he silti pitävät yhtä meitä aikuisia vastaan. No me pidimme yhtä aikuisia vastaan! Kantelu on ryhmäpetturuutta, pahin kaikista synneistä. Niin, vaikea ongelma.

Yrittäen tässä käydä ajatuspajaa, ehdotan ongelman ratkaisemiseksi ajatusta, että annetaan vittu kiusata vaan. Mitään rangaistuksia. (Harkittavaksi opeille oikeus vetää kiusaajia turpaan.) Siirretään huomio kiusaamisen ehkäisystä siihen, että tarjotaan kiusatuille lohtua paremmasta tulevasta. On parempi olla kiusattu kuin kusipää, jolla ei ole toivoa ymmärtää koskaan mitään. Kuvataan heille tämä järjestelmä ja prosessi ja näytetään, kuinka eri ihmiset ovat siitä vapautuneet. Niistä kiusaajista lähes poikkeuksetta tulee aikuisena joko kenkämyyjiä tai muita epäonnistujia. (Ehdotukseni on ehdotus kritisoitavaksi.) (Okei, joistakuista pääministereitä, mutta ei kerrota sitä lapsille, okei?)

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Koulukiusaamisessa pahinta on kiusatun pakkosiirtäminen toiseen kouluun, siinä koulu osallistuu lapsen kiusaamiseen ja kiusaaja ikäänkuin palkitaan sillä vallantunteella että hän voi häätää haluamansa ihmiset pois HÄNEN koulustaan.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Koulukiusaaminen myös kansalaisia vahvistaa. Mitä tulee ihmisestä tässä globaalissa sotia käyvässä maailmassa jos hän elää pumpulissa kehdosta hautaan?

Käyttäjän PaulaSookari kuva
Paula Sookari

Kiusaaja kutsuttiin ennenvanhaan saatanaksi.

Toimituksen poiminnat